MUN KOTONA


Mun 16 neliön pikkukoti alkaa vihdoin olee valmis! Tai eihän se koskaan tunnu, et olis ihan valmista, mut kuvat oli nyt pakko ottaa Airbnb:tä varten, ni täs se nyt on :D Suurin osa sisustuksesta on jotain vanhaa. Vanhaks ei siis lasketa edellisestä kämpästä tuotuja kamoja, haha. Jyväskylän kämpäs mul oli toi sama Kodin1:n matto ja M-lamppu, Jyskin sohva, telkkari ja peili äitin vanhasta sisustusliikkeestä. Pienen vaaleenpunasen pöydän ja saman värisen lampun tilasin muuttoinnostuksissani Jotexilta ja samalla innolla ostin ton vaaleenpunasen sohvatyynyn Samujilta. Hyllyinspistä sain mun kaverilta ja kävin ostaa samanlaisen jostain Ikean puutarhaosastolta :D Äiti käski vähentää sielt tavaraa, ku näyttää kuulemma jonku mummon muistoalttarilta, mut en mä ennenkää oo äitii kuunnellu. Äitiltä sain pottakaapin eli ton sinisen, mis on ilmeisesti ennen säilytetty sängyn vieressä alusastioita. Äiti osti joku aika sit sellasen vanhan leirikeskuksen, mis oli kaikenlaista kivaa niin ku toi minikokonen ruokapöytä, hyllyn vaaleensininen kannu ja keltanen pikkulamppu, Arabian vanha kermakko ja keltanen arkkitehtilamppu. Se talo on nyt myyty, mut onneks ehdin kuitenki pelastaa sielt kaikkee siistii! Ruokapöydän tuolit ostin ihan ite Torista, hain Vantaalta ja maalasin jossain Mäntyharjulla. Valkonen meikkipöytä eli telkkaritaso on kierrätyskeskuksesta. Keittiön maton on tehny mun kaveri Eeva ja parvella oleva ilmotustauluki on ite askarreltu. Ei oo kyl mun käsialaa. En saanu ostaa sellasta Barcelonasta, koska on kuulemma nii helppo tehä ite. Sitä sit väännettii sellaset kolme kuukautta, mut siellä se nyt on.



Mul on ollu ihan pienii ongelmii noiden kasvien hengissä pitämisen kaa.. Kuvissa ei nyt näy kunnol ton hyllyn nurkkaa, mut siel on nyt kolmas kuoleva kasvi eli toi tynkä isossa ruukussa. Ja siis se on rahapuu! Tai oli. Eihän niiden pitäis kuolla!!!! Tai jos nyt tosi taitava on ni sit ja mä ilmeisesti oon. Jossain vaihees siel oli toi mikä roikkuu nyt ikkunan vieres. Pelastin sen sieltä eka ikkunalle, ku siinä oli enää joku kaks vihreetä oksaa. Nyt ku siirsin sen tohon lasipalloon, ni se tekee taas jotain kuolemaa. Huoh. Tykkäs ilmeisesti siitä muovisesta eväslaatikosta, mis eleli piilossa verhon takana. Toi muratti Samujin udumbarassa voi oikein hyvin ja samoin toi hyllyn päällä oleva kotitalon kukkakaupasta alesta ostettu jättikasvi. Se on must ihana roikkuja. Sen hengissä pysyminen ei kyl oo mun ansioo vaan tasan ton Samujin kastelupallon. Pitäis ostaa sellanen ehkä muihinki, mut tosta pikkupöydältä se vaan lentäis alas ja muissa näyttäis tyhmältä. On muuten pari kertaa lentäny toi muratti tuolilta alas jonku hameen helman tai pitkän takin mukana, ni täl hetkel toi multa sisältää varmaan yhtä paljon Bambin karvoi ja pölyy ku sitä itse multaa. Nii, et kasvinhoitovinkkei kaivataan. Parhaiten on säilyny noi puuvillan oksat, koska ne on jo valmiiks kuollu. Niitä se alakerran kukkakaupan täti osti mulle kukkatukusta, ku toivoin sellasii.


Muistan ku muutin ekaan omaan kämppään, ku olin joku 16. Sillon saatiin melkeen kaikki äitiltä tai mun sillosen poikaystävän vanhemmilta. Seuraava kämppä oli isompi ja siel kaiken piti olla uutta eli Ikeaa. Meil oli kaks ihan kauheeta Ikean sohvaa ja telkkaritaso, olkkarinpöytä ja kaikkee muutaki rumaa sieltä. Nyt mieluiten ostaisin vaik kaiken käytettynä tai tekisin ite. Ennen kaiken piti olla tosi mustavalkosta ja sit valkosta. Nyt tykkään väreistä ja vihreistä kasveista. Olis kiva ku ne pysyis elossaki. Jos ihmettelette, miks kuvissa ei näy vessaa, ni se johtuu siitä, et se ei sisälly mun 16 neliöön. Meil on vähän erikoinen asumisratkasu nimittäin yhdestä asunnosta on tehty kolme erillistä kämppää. Meillä on yhteinen eteiskäytävä, mis on myös vessa. Käytävän päässä on kokonainen kaksio, missä on oma kylppäri. Jaan siis eteisen kylppärin vaan yhen ihmisen kaa eli vähän samanlainen järjestely ku Jyväskylän kämpässä. Silloin ei vaan ollu omaa keittiöö ja lukkoo ovessa.



 Airbnb-kuvat otettiin siis koska ollaan lähös tasan kuukauden päästä pariks viikoks Karibialle Puerto Ricoon! Matkaraha tulee tarpeeseen, ni päätin vuokrata mun kämppää välil viikonloppusin ja sit sen reissun ajan. Ihanaa päästä lämpimään. Toinen päivän ilouutinen on se, et valmistun viel ennen jouluu ja sain mun lopputyöstä vitosen!! Oon venannu tätä päivää ihan hulluna enkä vois olla onnellisempi. Toivoin nelosta, ni tää ylitti kyl kaikki odotukset! Aiheena mul oli Ympäristövastuu vaatetuotannossa. Vaik aihe ei olis voinu olla kiinnostavampi, ni kyl mä tein duuniiki sen eteen. Sain kasaan yhteensä 72 sivuu ja toivottavasti sisällöstäki olis jotain hyötyy.

Mul on ollu tänään vapaapäivä, ni oon hengaillu vaan sisätiloissa leipomas saaristolaisleipää. Sen pitää hitto eka kohota puoltoist tuntii ja sit olla uunis viel yli kaks tuntii! Vertaisin tätä kärsimystä pyykkitupaan. Koht ne on ollu siel kolme tuntii, et toivottavasti tulis ees syömiskelposta. Aion lähtee täst viel vähän lahjaostoksille, kuhan saan leivät uunista. Mul on paljon duunii nyt joulukuussa, mikä on hyvä ihan sitä matkaaki ajatellen. Torstaina on kuitenki vapaa ennen työntäyteistä viikonloppuu, ni sillon aion tehä himmeleitä. Ni pitää tänään käydä ostaa kans vähän olkii meiän himmelikerhoon. Must on ihanaa antaa kaikkii ite tehtyi juttui joululahjaks, vaik mun sukulaiset ei ehkä osaa arvostaa niitä ihan yhtä paljon ku mä :D En kuitenkaa anna sen pilaa mun iloo vaan annan niitä silti, haha!

YSTÄVYYSAVAUTUMISJUTTUI

Ystävyyssuhteet on hankalii, mut kans tärkeitä. Mulla onneks onki hyvii ystävii, mut silti jotenki tuntuu, et ei ihan sellasii ystävyyssuhteita, ku monilla muilla on tai ku ehkä haluisin. Ennen tää asia ei silleen oo mitenkään vaivannu mua, mut nyt ku oon ekaa kertaa moneen vuoteen asettunu aloilleni ja tiiän, et nyt voin vihdoin jäädä Helsinkiin ku valmistun, ni oon ehkä vast havahtunu tähän. Mä en kuulu mihinkään tiiviiseen kaveriporukkaan ja muutenki mun ystävät on tosi erilaisii keskenään. Mul on paljon ihanii kavereita, jotka on ihan parhaita tyyppei, mut mua on lähiaikoina mietityttäny ystävyyssuhteet ja niiden merkitys ja se ystävyyden taso noin niin ku muutenki. Mun elämäs on muutama sellanen tärkee ihminen, joille kerron heti ekana, ku jotain siistii tai kauheeta tapahtuu. Ne tulee ekana mieleen, ku ajattelen keneltä saisin tukee tai kuka vois iloita mun kaa. Mä en ehkä kuitenkaan ite oo se ihminen, jolle ne ekana tekstaa tai soittaa noissa tilanteissa. Must on ihanaa, et mulla on nää ihmiset, vaik samaan aikaan onki surullista, et mä en oo niille se tyyppi. 
Oon miettiny aika paljon syitä tähän enkä jotenki usko tai haluu uskoo, et se johtuis siitä millanen mä oon tai miten suhtaudun. Kuvittelen ainaki olevani ihan kiva ja välittävä kaveri. Ehkä en vaan oo löytäny sit elämääni sellasii ihmisii, jotka olis musta yhtä fiilareis ku mä niistä haha. Tai sit musta vaan ei oo tullu niin tärkeetä kellekkään, koska en missään vaiheessa oo ollu koko ajan läsnä. Useimpien kaa ollaan ehditty tuntee vasta muutamii vuosii ennen ku mä oon jo muuttanu pois. Näin tapahtu ku alotin yläasteen Helsingissä ja löysin hyvii kavereita, mut sit muutettiinki Loviisaan. Siel ehdin asuu joku viis vuotta ja käydä lukioo Kotkassa. Molemmista löysin ihanii kavereita, mut muutin opiskelee Jyväskylään ja sinne ne jäi. On mulla onneks edelleen sieltä pari ystävää, joiden kaa nyt ekaa kertaa johonki 7 vuoteen asutaan edes samassa kaupungissa. Jyväskylästäki sain kavereita, mut niitä parii tärkeintä kaverii sieltä en edes ehtiny tuntee sitä koko opiskeluaikaa. Kaiken lisäks eka olin vaihdossa Espanjassa ja sit Ruotsissa enkä taaskaan ollu siinä niiden elämässä. Pitkissä ystävyyssuhteissa sillä ei oliskaan niin välii, mut jos toisella on jo poikaystävä ja pitkäaikasii kavereita ja tulee ehkä uusiiki kavereita, ni ei se joku siellä kaukana oo ehkä niin ajankohtanen.


Luulen, et tää on myös osasyy siihen, miks aina pitää olla joku poika, jonka kaa hengailla. Muuten vois olla jopa vähän yksinäistä. Sillon on ainaki joku, jolle voi kertoo tärkeimmät jutut ja joku, jolle tekstailla ja kertoo, miten menee. Sillee ilman, et tuntuu et häiritsee jotain kaverii tai miettii, et vastaakohan se vaan jotain, koska täytyy. Kaikilla on kuitenki oma elämä, yleensä kiire ja paljon duunii ja on ne poikaystävätki, ni niille muiden jutut tuntuu ehkä joskus ihan turhilta. Mä oon aina vaan innoissani, jos joku laittaa viestii, et en kyl osaa samaistuu :D Mut kaikki ei oo samanlaisii. Osaks saan kyl ihan itteeniki syyttää, koska mitäs oon muuttanu niin paljon ja keskittyny opiskeluun ja ehkä joskus myös helposti jääny himaan vaan istuu jonku kivan pojan kaa. 
On meillä onneks muutaman kaverin kaa sellanen whatsapp-ryhmä, joka on varmasti jossain vaihees elämää ollu kaikille siihen kuuluville sellanen henkireikä. Sinne on valitettu miehistä ja varsinki siitä, ku niitä ei oo. Sillon sinne on voinu kertoo kuulumiset ja laittaa ne jutut, mitä vois kertoo muuten poikaystävälle. Mulle ainaki se on ollu tärkeetä. Siihen ryhmään kuulu myös yks, joka on ollu aikanaan mun ihan kaikista paras kaveri. Jotenki vuosien aikana meistä kuitenki tuli aika erilaisii ja vähän aikaa sit se ilmotti, et ei enää jaksa esittää kaverii. Ymmärrän kyl syyt, vaik mä olisinki ainaki aluks halunnu ehkä viel selvittää asiat. Tuntuu jotenki tyhmältä tavallaan heittää hukkaan niin monen vuoden ystävyys. Tän jälkeen se sit lähti sieltä ryhmästä, mikä ei kyl silleen ollu huono juttu, koska nyt siel on ollu jotenki rennompi ja aidompi fiilis. Tai ei ainaokaan tarvii kenenkää enää esittää, et olis kiinnostunu muiden asioista, jos ei oo. Se jotenki puhdisti ilmaa.


Oon miettiny paljon myös sitä, mitä tälle ystävyysasialle vois tehä tai voinko tehä mitään. Välil mietin, et ehkä mun vaan pitäis olla enemmän läsnä ja nähä niitä enemmän, mut sit ku tosiaan on se joku, jonka kaa hengailla, ni on helpompi vaan jäädä duunin jälkeen himaan tekee safkaa. Oon maailman paskin itsenäinen nainen oikeesti. Tai osaan kyl kaiken ite ja pärjään, et en mä sitä, mut yksin on tylsää. Ja varsinki, jos ei koko aikaa viitti piinaa niitä kavereita. Se lopullinen erkaantuminen sen yhen kaverin kaa on myös ollu hyvä itsetutkiskelun paikka. Oon miettiny, mitä oon tehny ja mitä oon sanonu ja millanen ihminen haluun tai en haluu olla. Mun kaverina ei ehkä oo maailman helpointa, koska en yleensä harrasta sellasta selän takana jauhamista vaan sanon sit suoraan ja se on monille vaikee paikka. Mun kaverit on kyl sanonu, et aluks pelkäs ja vierasti sitä, mut nykyään osaa arvostaa ja ottaa sen oikein, koska en mä sillä mitään pahaa tarkota. Sanon vaan, mitä ajattelen ja parempi musta puhuu asiat läpi, koska en mä niitä sillon jää sit enää muistelee myöhemmin. Jos niistä ei puhuta, ni sithän ne vasta jääki mietityttää. Näin ehkä kävi just sen mun nykyisen ex-kaverin kaa, koska kumpikaan meistä ei puhunu siitä, mitä toinen oli tehny tai sanonu. 
Oon kans miettiny, et pitäiskö mun kysellä kuulumisii useemmin vai harvemmin vai mitä täs nyt vois tehä, koska oikeesti haluisin, et niistä mun joistain kavereista tulis yhtä läheisii ku ennen. Vaik muuten oonki tosi avoin ja rehellinen, ni tää on mulle sellanen aihe, mistä on vähän vaikee puhuu. Ku en haluu missään nimes, et kellekään tulis sellanen fiilis, et syytän niitä jostain eikä tälle kukaan oikeen voi mitään. Halusin vaan vähän avata mun ajatuksii itelleni ja ehkä muillekki, koska mun mieleen on hiipiny joku tyhmä epävarmuus itestäni ihmisenä ja varsinki ystävänä. Elämäs kuitenki tapahtuu koko ajan niin paljon kaikkee enkä mä mitenkään onneton todellakaan oo, mut oon malttamaton. Haluisin heti korjaa kaiken, jos korjattavaa on. Näihinki asioihin auttaa varmaan vaan aika. Kyl mä varmasti joskus viel löydän taas paikkani mun kavereiden elämissä ja tääl Helsingissä, mut jos jossain oon huono, ni odottamisessa. Kaiken kaikkiaan mulla on kuitenki kaikki tosi hyvin, mut välil pitää vaan päästä purkaa ajatuksii jonnekki, ettei tuu mietittyy niitä sit öisin niin ku mul on tapana. Oon todennu Netflixin hyväks tavaks vältellä inhottavii ajatuksii iltasin :D
 Sopii just hyvin must nää iloset syksykuvat tähän tekstiin vai mitä? :D Noissa mun naama ei oo viel ihan vitivalkonen eikä ees tarvinnu käyttää takkii. Vaatteet oli jotain ikivanhoi, mut must kivoi, paitsi uus kangaskassi, jonka ostin Budapestistä Retrockista. Seki siis kiva, mut ei ikivanha. Lippis ja kengät Nike, farkut kirppari, bomber Monki ja college Bik Bok. Mul on muuten huomenna Bik Bok -jengin pikkujoulut duunin jälkeen! Oon tehny siel yhen vuoron toukokuus, yhen elokuus ja yhen viime maanantaina, hehe. On vaan ollu kiire duunis ja koulujuttujen kaa. Mut vuoden ekat pikkujoulut, jee! Mun pitäiski kirjotella tänne vähän enemmän kans noit peruskuulumisii. Älkää miettikö tänää viel maanantaita ja sit ku se maanantai tulee, ni ei sekää vältsisti haittaa!